syyskuuta 05, 2005
Miltä humanistipeikko näyttää?
Vastaus tämän sivun oikeassa yläkulmassa.Tänään mulla alkoi syksy varsin mielenkiintoisesti teologisen tiedekunnan kreikan kurssilla. Istuin takarivissä parin teologian fuksin välissä ja vieressäni istuva tyttö kysyi multa luennon alkuvaiheessa "ootko säkin fuksi?" Vastasin, että en ole teologisessa, olen humanisti. Tyttöraukalla oli aika yllättynyt ilme, ja hän kuiskasi: "Meidän käskettiin varoa humanisteja." Tunsin itseni hirmu pelottavaksi. Sarvet kasvoi päähän ja niin edelleen. Sitten se kysyi, oonko ekaa vuotta humanistisessa. Vastasin: "En, kun kolmatta."
Kolmatta! Sehän kuulostaa kuin olisin jo opiskellut lähes 3 vuotta. Ei voi olla totta, vastahan mä olin ite fuksi ja kolmannen vuoden opiskelijat oli VANHOJA. En kai MÄ ole siis nyt
vanha? Kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon, vaikkakaan ei opintoviikoissa mitaten. Ainakin olen kasvanut ihmisenä, joten ehkäpä minusta sitten on tullut vanha. No, tuskinpa sentään. Mutta kyllä oli yliopiston ruokalassa tänään paljon porukkaa, jotka näyttivät olevan vähän pallo hukassa. Kovin montaa suomalaista en kyllä ruokalassa nähnyt, mutta ulkomaalaiset olivat sitäkin enemmän hukassa ruoanottosysteemien ym. kanssa.
Toi humanistijuttu kyllä huvitti melkoisesti. Me humanistit kun olemme varsin suvaitsevaista porukkaa emmekä hyljeksi edes jumaluusopin opiskelijoita. Ne kun opiskelevat niin mielenkiintoisia kieliäkin! *hyppii innosta ainakin vielä tässä vaiheessa kurssia* Se, jos mikä, on tietysti pelottavaa (viittaus asteriskien * * sisällä olevaan juttuun).
Kirjoitti Emilia ::
22:52 ::
0 kommenttia:
Näytä kommentit ja lisää omasi
---------------------------------------