Emilian oma

elokuuta 20, 2005

Kiinalainen blogijuttu

Kirjoitin eilen, että "blogissaanhan saa kirjoittaa mitä haluaa". Se oli tarkoituksellista pohjustusta seuraavaan aiheeseen. Nimittäin olen saanut vihiä siitä, että joillekin maailman valtioille blogien sananvapaus näyttäisi olevan ongelma. Niinpä Bloggerin blogeja ei voikaan lukea Kiinassa. Tämä tapahtuu oikeasti ja vuonna 2005.

Blogilistan kuumalta listalta bongasin blogin, jonka kirjoittaja perheineen on muuttanut Kiinaan ja joutui siirtämään bloginsa toiseen osoitteeseen, koska vanhaa blogia ei voinut lukea Kiinassa. Myöskään kiinalainen vaihtarimme ei pystynyt avaamaan blogiani. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin aloin epäillä näillä tapauksilla olevan jokin yhteys. Haiskahtaa sensuurilta.

Länsimaalaisen ihmisen näkökulmasta moinen sananvapauden rajoittaminen kuulostaa käsittämättömältä. Mitä pahaa nyt yksi tai vaikka miljoonakin blogia voi saada aikaan? No, kaikkea voi käyttää väärin ja rikollisiin tarkoituksiin, mutta mielestäni se ei riitä syyksi. Internetin idea kaikkien vapaasti saatavilla olevasta tiedosta ja yhtäläisistä julkaisumahdollisuuksista ei toteudu, jos internet-sivujen aukeamiselle asetetaan yllä kuvatun kaltaisia rajoituksia. Että terveisiä vaan Kiinaan, jos blogiani siellä luette! hahhahhaa... Jos vielä jatkaisin tästä aiheesta juttua, niin todennäköisesti rajoituksia tiukennettaisiin entisestään. ;D

Lähes rajattomasta sananvapaudesta nauttien,

Kirjoitti Emilia :: 23:10 :: 0 kommenttia:

Näytä kommentit ja lisää omasi

---------------------------------------