syyskuuta 01, 2005
...suu puhuu, mitä sydän on täynnä.
Tänään tein suuren "kulttuuriteon": palautin 10 Japanin tutkimuksen essee-lähteiksi aikomaani kirjaa kirjastoon, koska en tarvi niitä enää. Ei siksi, että olisin tehnyt ne esseet, vaan siksi, etten tee niitä eikä mun tarvikaan. Saan olla Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksen ensimmäinen koekaniini, joka koostaa perusopinnot uusien tutkintovaatimusten mukaan. Olen tiennyt tästä mahdollisuudesta kuukauden ajan, mutta en silti meinaa jaksaa uskoa, että perusopintonnoistani ei puutukaan enää mitään. Voihan vielä ilmaantua joku este, jota en osannut ennakoida... Kielitieteestä puuttuu vielä pari opintoviikkoa, mutta ne ehdin kyllä tenttimään ennen deadlinea, syyskuun loppua. Kunhan vaan opet vielä tarkistaisivat ne kyllin nopeasti, niin minusta voisi tulla oikea kielitieteen opiskelija jo tänä syksynä. Se on unelmani, joka on jo aika lähellä toteutumista. Unelmien toteutuminen on muuten eri kivaa. :) Toisaalta, jos aikatauluni jostain syystä pettää, silloin pääaineen vaihto vain siirtyy seuraavaan deadlineen eli tammikuun loppuun. Ei paha sekään.
Tässä on jo ihan koulunalkufiilis, kun on selvitellyt taas niitä ja näitä asioita ja luennotkin alkaa maanantaina. Huomenna on kielitieteen laitoksella joku infojutska tästä
SIUNATUSTA tutkinnonuudistuksesta. Heh, olen takuulla yliopiston lähes ainoa ihminen, joka on innoissaan uudesta systeemistä. Mulle tuo vaan on melkoisen iso juttu, koska yritin keväällä ja kesällä tenttiä perusopintoihin kuuluvaa tuhatta sivua Japanin historiaa ja totesin sen mahdottomaksi. (Ne esseet olisin vielä voinut tehdäkin, kun aiheet ja kirjat sai valita itse.) Uusissa vaatimuksissa moinen kidutus on siirretty syventäviin opintoihin.
Tajusin tänään sellaisenkin jutskan, että mulla on tällä hetkellä pääaineena aine, jota ei enää ole olemassa!! Vähänkö outoa. (Selvennys: Japani on sulautunut Kiinan ja Korean kanssa yhteiseksi Itä-Aasian tutkimukseksi.)
Kylläpäs tuli vallan opiskelupainoinen juttu. Siitä suu puhuu (tai sormet kirjoittaa), mitä sydän on täynnä. Mutta onneksi mulla on harrastuksiakin, jotka alkavat taas kesätauon jälkeen. Kuoroa odotan eniten. Meillä on niin kiva porukka ja laulaminen on kivaa. Aivan huippu harrastus.
P.S. Viikonloppuna aion lukea tenttiin. ;)
Kirjoitti Emilia ::
22:38 ::
4 kommenttia:
Näytä kommentit ja lisää omasi
---------------------------------------