Emilian oma

elokuuta 23, 2006

2. viikko menossa täällä

No niin. Välittömästi kun olin julkaissut edellisen tekstini huomasin, että en pääse lukemaan täällä blogiani. Blogspotin blogit kun kuuluvat täällä kiellettyihin sivuihin. Siksi en ole kirjoittanut lisää ennen kuin nyt, sillä mietin, mitä ihmettä teen blogilla, jota en itse voi lukea? Nyt asia on kuitenkin kunnossa. Se oli lopulta pikku juttu, kunhan vain sain ensin selville, että asialle voi ylipäänsä tehdä jotain. Mutta muiden blogeja en tietenkään pääse lukemaan, tämä tiedoksi teille, kenellä on Blogspotin blogi. :(

Ekasta kahden viikon kurssista on jäljellä enää 2 päivää ja ens viikolla alkaa Language And Culture Acquisition eli LACA, joka kestää neljä viikkoa. Tää eka kurssi on ollut lähinnä yleiskatsausta aiheeseen ja siihen mitä on tulossa. Kielitieteen puolelta asia on ollut ihan alkeita, mutta enköhän mäkin pääse pian oppimaan uutta.

Tähän mennessä olen oppinut myös sen, että täällä aikaisemmin olleiden suomalaisten Horsleys Greenistä tekemä väännös Hevon kuusi on oikein osuva, koska tää paikka todella on hevon kuusessa. Lähin kauppa on 40 minuutin kävelymatkan päässä, mutta se on niin surkea Spar ettei Suomessa sellaista osaa kuvitella olevankaan. Mikä kauppa se sellainen on, missä asioita on korkeintaan yhtä laatua??? Ei ainakaan valintamyymälä. Lähimpään kaupunkiin High Wycombeen kestää bussilla 13 minuuttia, mutta matkakin maksaa yhteen suuntaan lähes seutulipun verran.

Säät eivät ole paljoa parantuneet. Tosin välillä lämpötila on ollut parissakymmenessä asteessa, välillä aurinkokin on näyttäytynyt ja jotkut ovat ihan oikeasti käyttäneet sitä uima-allasta. Mutta mä olen kiertänyt sen kaukaa, se olisi nimittäin aika viileä kokemus näillä ilmoilla.

Jatkuu ensi numerossa.

Kirjoitti Emilia :: 21:52 :: 2 kommenttia:

Näytä kommentit ja lisää omasi

---------------------------------------