Emilian oma

marraskuuta 09, 2005

Jättiläiskukko ja aloittelevan lingvistin mietteitä

"Lapin lääninhallituksen saamelaiskoulutuksen suunnittelijana työskennellyt Matti Morottaja kertoi kirjeessään kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aholle 1980-luvun alussa saamelaisesta oppilaasta, joka oli aikuiseksi saakka luullut kanan olevan ihmisen kokoinen jättiläislintu. Mielikuva perustui aapisen kannessa olleeseen aapiskukkoon, joka oli siinä lasten korkuinen. Koska saamelaisalueella ei ollut kanoja eikä kukkoja, säilyi mielikuva jättiläislinnusta aina siihen asti kun mies näki ensimmäisen kerran oikean kanan Etelä-Suomessa käydessään." Ulla Aikio-Puoskari saamelaisia koskevassa artikkelissaan kirjassa Laihiala-Kankainen et al.: Moniääninen Suomi

Olin tänään kirjastossa lukemassa tuota saamelaisartikkelia huomiselle kielitieteen luennolle ja tuohon kohtaan päästyäni alkoi hymyilyttää aika leveästi. Voi mies-parkaa, mahtoi olla suuri pettymys kun jättiläislintua ei ollutkaan olemassa... :) Silmälasipäinen poro karttakeppi sarvissaan saamelaisen aapisen kanteen - ellei ole jo. Siten tuemme vähemmistöjen kielellisiä ja kulttuurillisia oikeuksia.

On muuten hirmu mielenkiintoinen tuo kaksikielisyyskurssi, johon se artikkelikin siis liittyy. Ollaan pohdittu mm. kaks- tai monikielisen ihmisen identiteettiä ja nyt sitten Suomen kielivähemmistöjä. Ens viikolla on luvassa asiaa lasten kaksikielisyydestä. Kiva, että on välillä jotain muutakin kuin kielen pilkkomista pienen pieniin osiin, vaikka on siinäkin oma viehätyksensä. Merkittävien teorioiden opiskelusta (ja varsinkaan ulkoaopettelusta) en tykkää yhtään. Enemmänkin kaikki käytännönläheisempi näpertely kielten parissa kiinnostaa, toisaalta minkään yksittäisen kielen asiantuntijaksi en haluaisi.

Lopetan lähetyksen tältä erää tähän.

Kirjoitti Emilia :: 22:08 :: 1 kommenttia:

Näytä kommentit ja lisää omasi

---------------------------------------